Annan ääni

Nimeni on Anna Lucia, mutta kaikki kutsuvat minua Annaksi. Minkä ikäinen olen? Olen 90 vuotta nuori.

Asun siellä missä synnyin: Reggio Emiliassa. Lapsuuteni oli ihana, vaikka sota onkin aina läsnä sen muistoissa. Äitini täytyi leipoa leipää joka päivä, sillä puinnin jälkeen vartijat tulivat keräämään vehnän ja jättivät meille vain pari unssia henkeä kohden. Siksi meidän oli oltava erityisen tarkkoja, ettei mitään mennyt hukkaan. Noina vuosina yltäkylläisyys oli käsittämätön ajatus, mutta nälkää emme koskaan nähneet.

Muistoissani äitini Olga, jota me kaikki kutsuimme Stellaksi, oli usein keittiössä valmistamassa tagliatellea, cappellettia… Muistan, kuinka hän vaivasi taikinaa ja opetti minulle sen kaulimista. Pöytä oli liian korkea kymmenen ja puolen vuoden ikäiselle, joten minun piti joka kerta kiivetä jakkaralle. Äiti pesi astiat, ja veljeni vastasi niiden kuivaamisesta. Koska olin nuorin, minulle jäivät ruokailuvälineet ja kaikki särkymätön. Monta vuotta sitten, sinä yönä, jona pyhä Lucia täyttää lasten sukat makeisilla ja karamelleilla, minua ei huvittanut auttaa. En myöskään kuunnellut äitini varoituksia: ”Pyhä Lucia tarkkailee sinua, tiedäthän!” Seuraavana aamuna heräsin ennen Luigia ja juoksin sukan luo, jonka olin edellisenä iltana jättänyt pyhälle Lucialle. Suureksi yllätyksekseni se oli kuitenkin tyhjä. Koska veljeni sukka oli samanvärinen ja samaa kangasta, päätin vaihtaa sukat keskenään muiden vielä nukkuessa. En kuitenkaan huomannut, että Luigin sukka oli paljon pidempi kuin omani! Jäin heti kiinni, mutta minua ei rangaistu. Jaoimme veljeni saamat makeiset. Luigi ei tietenkään ollut siitä mielissään.

Vuosien kuluessa, kun minulla oli jo omia lapsia, meillä oli tapana valmistaa jouluksi tehtävien tortellien täyte Lucian päivän aattona. Keitimme kastanjat ja teimme hillon, johon lisäsimme raastettua sitruunankuorta, sultanarusinoita, suklaata ja myöhemmin myös kahvia. Kattila oli niin suuri, ettei se edes mahtunut jääkaappiin, joten jätimme sen parvekkeelle jäähtymään. Kun tyttäreni olivat yksin, he menivät lusikoineen ulos kylmään varastamaan siitä vähän. He luulivat, etten huomaisi, mutta tiesin aina. Siksikin tein sitä niin valtavan määrän.

Meillä on paljon perhereseptejä, kuten päivää etukäteen valmistettava pasta rasa ja ”tagliatellekakku”, jota tyttäreni kutsuu ”voitiivisteeksi”. Isoäitini rakasti zuppa di panea, kuivahtaneesta leivästä tehtyä keittoa. Lapsena kuulin hänen sanovan äidilleni: ”Stella, älä tee minulle mitään. Teen itselleni panèdaa.” Silloin juoksin yläkertaan, sillä tiesin, että sitä riitti aina minullekin. Kaikista perheemme perinneruoista yksi kertoo meistä erityisen paljon. Se on äitini resepti: uppopaistettuja gnocco-taikinanyyttejä, joiden täytteenä on puutarhan lehtimangoldia. Miksi uppopaistettuja? Koska kaikki tietävät, että uppopaistettu ruoka on paljon maukkaampaa. Hän kutsui tätä ruokaa nimellä erbazzoncini, eikä maailmassa ole ainoatakaan ihmistä, joka ei pitäisi siitä.

Tyttäreni valmistavat niitä yhä omille lapsilleen, sillä perhereseptien siirtäminen eteenpäin on kuin kulkisi muistojen polulla ja vaalisi äitiemme sanoja, jotta ne eivät koskaan unohtuisi. Siksi päätin muutama joulu sitten kirjoittaa nämä reseptit muistiin ja antaa ne lahjaksi lapsenlapsilleni. Korttiin kirjoitin:

Jos makusi ei koskaan muutu, haluaisin sinun saavan reseptini.
Iloisia hetkiä ruoanlaiton parissa.
Rakkaudella,
Anna-mummo

Annan reseptit: erbazzoncini fritti (uppopaistetut erbazzoncinit)

Ainekset

Gnocco-taikinaan
1 kg jauhoja
4 teelusikallista suolaa
5-6 ruokalusikallista oliiviöljyä
½ litraa maitoa

Erbazzoncineihin
1 kg lehtimangoldia tai pinaattia
3-4 ruokalusikallista oliiviöljyä
150 g Parmigiano Reggiano -juustoa
Hienonnettua persiljaa ja valkosipulia
Suolaa

Valmistus

Gnocco-taikinaan
Vaivaa kaikki ainekset yhteen ja anna taikinan levätä tunnin ajan.

Erbazzoncineihin
Paista lehtimangoldi ja pinaatti nopeasti kuumalla pannulla ja hienonna ne yhdessä. Paista niitä pannulla öljyssä 10 minuuttia. Nosta pois liedeltä, lisää persilja ja juusto ja mausta suolalla.
Muotoile taikinasta tortelleja. Taikina ei saa olla liian ohutta. Sulje reunat tiiviisti kauttaaltaan ja nipistä keskeltä. Uppopaista muutama erbazzoncini kerrallaan runsaassa öljyssä.

Tekijät:
Teksti: Carlotta Fiore
Kuva: Diego Rosselli